Vaikka Marokossa on pääasiassa muslimiväestö, uiguurit eivät saa tukea Kiinassa. Tämän ratkaisemiseksi rakensimme muistomerkin, joka sai arabilehdistön huomion vasta sen jälkeen, kun israelilainen sanomalehti raportoi sen samankaltaisuudesta Berliinin holokaustimuistomerkin kanssa. BBC Arabic uutisoi projektista, mikä käynnisti kansainvälisen mediabuumin, joka siirsi huomion uiguureista Israelin ja Palestiinan konfliktiin. Taideteos onnistui!
Wikipedian Marokon holokaustin historia -osiossa ei koskaan mainittu aavikon pakkotyöleirejä, joissa juutalaisia kuoli. Marokon sisäministeriö tuhosi muistomerkkimme vuoden kestäneiden rakennustöiden jälkeen. Tällä teolla toimme pakkotyön kysymyksen myös Wikipedian Marokon historiaan torjuaksemme historian revisionismia ja antisemitismiä. Tämä tapahtui, vaikka se oli alun perin suunniteltu taideinstallaatioksi kiinnittämään huomiota Kiinan uiguureja vastaan tekemiin ihmisoikeusloukkauksiin.
Taiteen bumerangi lensi jälleen kerran luovan kaaren taistellakseen muslimien vastaista rasismia vastaan ja mainitakseen unohdetut pakkotyöläiset Wikipediassa.
Valitettavasti Marokossa ei ole tällaisia performanssitaiteen muotoja. Tiimi
Marokkolaisella toimipisteellämme, jolla on kopio Taru sormusten herrasta -elokuvan Orthancin tornista, Marokon viranomaiset tekevät elämästämme vaikeaa. Saksan liittovaltion teknisen avun viraston (THW) ylläpitämä 500 hengen keittola takavarikoitiin, saksalaisen avustustyöntekijän hauta tuhottiin puskutraktoreilla ja paikallisväestölle suoraan hyötynyt kehitysavun leipomo revittiin maan tasalle.
D
Avoin kirje Marokon kuningas Muhammed VI:lle.
Teidän Korkeutenne Mohammed VI, taide ei ole rikos. Saksalainen ihmisoikeus- ja taiteen ja kulttuurin edistämisjärjestömme haluaa kiireellisesti valittaa teille vakavista ihmisoikeusloukkauksista Marokossa. Kaikki alkoi Afrikalle tarkoitetusta liikkuvasta keittokeittiöstä, jonka tullivirkailijanne takavarikoivat Tangerissa toukokuussa 2018, koska meitä syytettiin aikomuksesta myydä keittoa kaupallisesti Marrakechissa. Olemme nähneet ihmisten syövän roskiksista jo vuoden ajan, ja keittokeittiömme olisi varmasti auttanut monia ihmisiä saamaan tarpeeksi ruokaa. Miksi virkamiehenne purkavat taiteilijapuutarhaamme? Viranomaisenne eivät vastanneet rakennushakemukseemme syyskuussa 2018. Yritimme joka päivä ottaa yhteyttä hallintoonne kaikkien käytettävissä olevien kanavien kautta maassa, parlamentista Marokon suurlähetystöihin, mutta tuloksetta. Ette koskaan vastanneet. Joulukuussa 2018 PixelHELPER-kehitystyöntekijämme Tombia Braide kuoli sydänkohtaukseen järkyttyään äärimmäisen paljon viranomaisten toiminnasta. Hänet haudattiin tietenkin ilman läsnäoloa muistoksi, ja syyllisyys vieritettiin marokkolaisen hautausurakoitsijan niskoille. Rakensimme hänen muistokseen aurinkokellon, jonka heidän puskutraktorinsa tuhosivat. Investoimme 100 000 euroa Marokkoon vuoden sisällä. Pidimme säilykeleipomoa varmistaaksemme ruokavakauden Afrikassa ja toimitimme kylällemme ilmaista leipää päivittäin. Santarmistonne vie vierailijamme asemalle väittäen, että meillä on kiellettyä vierailla. Kuulustelu, jossa syytetään, että vieras oli petturi ja vapaamuurari, on mahdotonta hyväksyä. Jälkeenpäin vierailijaamme läimäytettiin. Poliisi on toistuvasti evännyt toimittajilta pääsyn kiinteistöömme. Vaikka meillä on kaikki tarvittavat asiakirjat sijoittajaviisumin saamiseksi maassanne, mukaan lukien kolmivuotinen vuokrasopimus osto-optiolla, poliisinne haluaa karkottaa meidät. Vaadimme korvauksia säilykeleipomon tuhoamisesta ja jälleenrakennuksesta. Lisäksi teidän tulisi ilmoittaa paikallisille poliiseille, että taiteilijat eivät ole terroristeja. Koska niin meitä kohdellaan. Mkadem, Caidin oikea käsi, uhkailee henkilökuntaamme fyysisesti, koska he eivät ole sulkeneet ulkoseiniemme reikiä. Tiimimme tarvitsi raivotautirokotuksen Eid al-Fitriä varten koiranpureman vuoksi. Valitettavasti heidän terveysasemansa Ait Ouririssa ja Marrakechissa suljettiin. Vaadimme 100 000 euroa jälleenrakennukseen ja henkilökohtaista anteeksipyyntöä heidän poliisipäälliköltään Ait Ouririssa ja Caidilta Ait Faskassa, jotka eivät koskaan puhu meille suoraan, vaan kommunikoivat kanssamme vain ulkopuolisten tahojen kautta. Poliisin väkivallan vuoksi vieraitamme kohtaan vaadimme 100 valitsemaamme työntekijää Ait Faskasta ja Ait Ourirista 100 vuodeksi työskentelemään taideprojekteissamme.
Kesällä 1942 tohtori Wyss-Denantin johtama Kansainvälisen Punaisen Ristin (IRC) valtuuskunta vieraili Boudnibin, Bou Arfan ja Berguentin leireillä. Nykyään kukaan näissä syrjäisissä kylissä ei muista aurinkoa.
Marokon Ranskan protektoraatissa oli yhteensä 14 erityyppistä leiriä, joissa oli 4 000 miestä. Kolmasosa oli eri kansallisuuksia edustavia juutalaisia. Vangit olivat kaikki miehiä, paitsi Sidi Al Ayachi, jossa oli naisia ja lapsia. Jotkut leirit olivat vartioituja pidätyskeskuksia, jotka tarkoittivat Vichyn hallinnon poliittisten vastustajien vankiloita. Toiset olivat niin kutsuttuja pakolaisten kauttakulkuleirejä. Vielä toiset oli varattu ulkomaalaisille työntekijöille. (Tai juutalaisten tapauksessa Bou Arfan leiri.) Vichyn aikana Trans-Saharan rautatiestä tuli tärkeä symboli yhteistyölle Kolmannen valtakunnan kanssa. Siksi työvoimalle oli suuri kysyntä. Ne, jotka eivät enää kyenneet työskentelemään, kuolivat usein.
Tuhannet espanjalaiset republikaanit pakotettiin työleireille ulkomaalaisten työntekijöiden kanssa, ja heidän tehtävänään oli rakentaa ja ylläpitää rautateitä. Työtahti Francon sortoa paettuaan oli raaka ja epäinhimillinen. Espanjalaisista työntekijöistä tehtiin todellisia vankeja. Myös Keski-Euroopasta karkotettuja juutalaisia ja ranskalaisia kommunisteja lähetettiin leireille. Arki oli hirvittävää. Monet kuolivat kaltoinkohteluun, kidutukseen, tauteihin, nälkään tai janoon, skorpionin pistoihin tai käärmeenpuremiin.
Berguentin (Ain Beni Mathar) leiriä johti teollisuustuotantoministeriö. Se oli varattu yksinomaan juutalaisille (155 juutalaista heinäkuussa 1942 ja sitten 400 vuoden 1943 alussa CRI:n raportin mukaan). ”Mutta tämä hengellinen lohtu ei vähentänyt sitä tosiasiaa, että Berguentin leiri oli yksi pahimmista”, sanoi Jamaa Baida. Punaista Ristiä pyydettiin sulkemaan se, mutta Berguentissa asuvat juutalaiset, erityisesti Keski-Euroopasta tulleet, olivat aiemmin paenneet Ranskaan. Muukalaislegioonan vapaaehtoiset, jotka kotiutettiin vuoden 1940 tappion jälkeen, internoitiin tuolloin ”hallinnollisista syistä”. Näin oli Saul Albertin, Turkin kansalaisen, tapauksessa, joka tuli Ranskaan vuonna 1922. Hän oli vangittuna Berguentissa vapautumiseensa maaliskuussa 1943 asti. Päiväkirjassaan hän kirjoittaa:
"10. helmikuuta (1941): Kiviä rikottiin koko päivän. 2. maaliskuuta...: Luovutettiin viidennelle saksalaisjuutalaisten ryhmälle. En pidä tästä ollenkaan. Työ ei ole enää samaa; meidän piti tehdä painolastia... 6. huhtikuuta: Emme kestä tätä elämää enää. Minulla on kuumetta, hammassärky... 22. syyskuuta: Rosh Hashanah: Kukaan ei halunnut tehdä töitä... 1. lokakuuta: En syönyt..."
Vartijat, joista monet olivat saksalaisia, käyttäytyivät tyrannimaisesti, vihamielisesti ja ilkeämielisesti. "Heidän olisi pitänyt liittyä pahamaineiseen natsien SS-joukkoihin." Jotkut vangit onnistuivat pakenemaan, pääsivät Casablancaan ja liittoutuivat.
Boudnibissa, pienessä 10 000 asukkaan kaupungissa, nykyiset sotilaskasarmit ovat viimeiset jäljellä olevat jäänteet Ranskan armeijan leiristä. Vanhemmilla asukkailla on muistojen sirpaleita: ”Voin kertoa teille varmasti kaksi asiaa. Ensimmäinen on, että Boudnibin siipi oli pääasiassa juutalaisten asuttama. Toinen on, että useimmat kaupungin leiriläisistä kävivät siellä peruskoulua” (Tel Quel -lehti nro 274, 19./25. toukokuuta 2007).
Maurice Rue, kommunistinen toimittaja, oli siellä. Hän kertoi meille, että ”40 vangista kolme neljäsosaa oli kommunisteja, sosialisteja ja gaullisteja, ennen kuin 40 juutalaista saapui muutamaksi kuukaudeksi.”
Amerikkalaisten maihinnousun jälkeen 8. marraskuuta 1942 Marokko liittyi liittoutuneisiin. Tammikuussa 1943 liittoutuneet tapasivat Casablancassa pidetyssä konferenssissa. Siellä allekirjoitettiin strateginen ja sotilaallinen sopimus. Pian sen jälkeen, Sisilian valloituksen myötä (operaatio Husky, heinäkuu 1943), Saksan miehittämän Euroopan loppu alkoi.
Rakennustyöt Bou Arfassa eivät keskeytyneet, eivätkä olosuhteet parantuneet merkittävästi. Työntekijöille maksettiin paremmin, kun italialaiset ja saksalaiset vangit korvasivat kommunistit ja juutalaiset. Trans-Saharan valtatien rakentaminen pysyi kuitenkin päivittäisenä helvettinä. Hanketta, jota pidettiin resurssien kavalluksena, ei Ranskassa hylätty ennen vuotta 1949.
Muuten leirit purettiin kiireesti vuoden 1942 lopun ja vuoden 1943 alun välisenä aikana.
Bill Cranin ja Karin Davisonin dokumentti, joka esitettiin Artella, ent
Pohjois-Afrikan ensimmäinen holokaustin muistomerkki
Lausunto vainottuja vähemmistöjä vastaan maailmanlaajuisesti. Pohjois-Afrikan ensimmäisen holokaustimuistomerkin rakentamisen on tarkoitus toimia holokaustista kertovana tiedonlähteenä kouluille ja suurelle yleisölle.
Kun jokainen kortteli puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Pohjois-Afrikan ensimmäisen holokaustimuistomerkin rakentaminen aloitettiin 17.07. heinäkuuta. Pystytämme steeloja välittääksemme harmaiden korttelien labyrintissa kävijöille avuttomuuden ja kuolemanpelon tunteen, jota ihmiset kokivat keskitysleireillä. Haluamme luoda Pohjois-Afrikkaan paikan, joka tuo muistamisen digitaaliselle aikakaudelle. Katsojat voivat seurata rakentamisen edistymistä suoratoiston kautta ja vaikuttaa lahjoituksilla rakennettujen työntekijöiden ja korttelien määrään. Mitä enemmän ihmiset katsovat ja lahjoittavat, sitä suuremmaksi holokaustimuistomerkki kasvaa.
Marrakeshin holokaustimuistomerkki on suunniteltu maailman suurimmaksi. Se on viisi kertaa Berliinin holokaustimuistomerkkiä suurempi, ja se koostuu lopulta yli 5 10.000 kivisestä steelasta, jotka ympäröivät tiedotuskeskusta, joka kertoo kävijöille holokaustista.
PixelHELPER-säätiön perustaja Oliver Bienkowski etsi sukunimeään Yad Vashem -tietokannasta ja löysi useita merkintöjä. Sitten hän etsi lähintä holokaustimuistomerkkiä Afrikasta ja löysi vain yhden Etelä-Afrikasta. Koska se on käytännössä toisen maailman päässä Marokosta, hän päätti rakentaa holokaustimuistomerkin PixelHELPERin alueelle. Naapuritontit ovat kaikki tyhjiä, joten tilaa on riittävästi ainakin 10 000 steelan rakentamiseen.
